Tervetuloa Maatullin koulun kotisivuille !


Lukuvuoden 2009-2010 toimintakalenteri
 

Käy tutustumassa oppilaittemme toimittamaan verkkolehteen
Maatullin Pöllöpostiin osoitteessa:
http://www2.edu.fi/lehtiverstas/lehdet/maatullinkoulu


Koulumme sijaitsee Koillis-Helsingissä, Puistolassa, Tapulikaupungissa, keskellä kylää. Perille pääsee kätevästi kävellen Puistolan asemalta.

Yleistä
Maatullin ala-asteen koulussa on tällä hetkellä n. 365 oppilasta ja henkilökuntaa 40 aikuista. 
Lukuvuosi 2009-2010 on koulumme historian 29. lukuvuosi.

Koulu koostuu kolmesta siivestä. Koulussa on maahanmuuttajien valmistava luokka, jossa lapsille opetetaan suomen kielen perusteet. Valmistavan luokan jälkeen oppilaat pystyvät seuraamaan yleisopetuksen opetusta. Lisäksi koulussamme on kaksi erityisluokkaa.
 
Koulun toiminta-ajatus
Kasvamme, etsimme ja opimme turvallisessa ja innostavassa ilmapiirissä.

Arvot
 
Helsingin kouluissa on yhteinen arvoperusta:

  • Jokaisella on oikeus hyvään oppimiseen ja oppijana kehittymiseen sekä ihmisenä kasvamiseen ja sivistymiseen

  • Toimitaan demokraattisesti niin, että jokaisella on mahdollisuus kasvaa vastuullisena yhteisön jäsenenä ja vaikuttaa yhteisiin asioihin

  •  Edistetään tasa-arvoa, kunnioitetaan jokaisen ihmisarvoa ja pidetään yhdessä huolta ystävällisestä ilmapiiristä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista

  • Arvostetaan suomalaista kulttuuria ja jokaisen omaa kulttuuritaustaa sekä edistetään kulttuurien välistä vuorovaikutusta

  • Ei sallita minkäänlaista väkivaltaa, syrjintää tai rasismia

  •  Noudatetaan kestävän kehityksen mukaisia periaatteita ja näin kannetaan vastuu ympäristöstä ja tulevaisuudesta.

Painotukset
Koulu painottaa kuvataidetta, mikä näkyy tuntijaossa: 1.-2.-luokilla 2 viikkotuntia ja kolmannesta ylöspäin 3 viikkotuntia. Kuvataidetta integroidaan muihin oppiaineisiin, ja yhteistyökumppaneita etsitään taiteen opetuksen piiristä.

Painoalueena ovat myös äidinkielen ja matematiikan perustaidot sekä sosiaaliset taidot, yhteistyökyky ja hyvä käytös. Kiusaamistilanteisiin puututaan nopeasti ja pyritään auttamaan kaikkia osapuolia. Riitoja ratkotaan myös vertaissovittelun avulla. Koulullamme toimii terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi.

Kieliohjelma
Koulussa annetaan 2-luokille opetusta englannin kielellä yksi tunti viikossa. Oppilas voi valita 3. luokalta A1-kieleksi englannin, ranskan tai ruotsin. Ranskan ja ruotsin opiskelijat opiskelevat A2-kielenä englantia kolmannelta luokalta alkaen.  Koulussamme opetetaan myös suomea toisena kielenä (S2) lapsille, joiden äidinkieli ei ole suomi. Iltapäivisin koulussamme opetetaan monia kotikieliä, esimerkiksi venäjää, urdua, albaniaa, somaliaa ja farsia.

Keskeiset opetusmenetelmät ja työmuodot
Lähtökohtana on oppilaan rooli aktiivisena oppijana ja oman oppimisensa arvioijana. Oppiminen tapahtuu mm. ongelmanratkaisun, kokemusten ja elämysten kautta. Työtapoina käytetään yksilö-, pari- ja ryhmätyötä tilanteen ja tarpeen mukaan. Myös luokka-asterajoja ylittävää opetusta järjestetään kummiluokkatoiminnassa.

Lukuvuoden 2009 - 2010 teemat
Tulevan lukuvuoden toiminnan teemat opetussuunnitelman lisäksi:

  • välittäminen
  • lukeminen on kivaa.


Säännöt ja käytänteet  Käytöksen arviointi  Wilma-opas huoltajille   Mikä on Fronter? 
 

 
Käyntiosoite: Kimnaasipolku 5,  00750 Helsinki / Postiosoite: PL 3506, 00099 Helsingin kaupunki
Fronter  Webmail  Wilma  Pulpetti  Verkkolehti  Koulukanava OpenNettiMoppi